Luvaton kopiointi kielletty!
.: copyright-merino2006:.


Marsuharrastajat.Com



Urosmarsun kastrointi

Kastroinnilla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että urosmarsulta leikataan kivekset pois, jolloin se menettää lisääntymiskykynsä.
Urosmarsun voi kastroida noin kuuden kuukauden iässä. Yläikärajaa ei varsinaisesti ole, kunhan marsu vain on hyvässä kunnossa ja terve. Kuitenkin riskien määrä kasvaa pikkuhiljaa, kun ikää karttuu. Kastrointi on suhteellisen helppo operaatio, mutta nukutus on kuitenkin aina pieni riski marsun kokoiselle eläimelle, etenkin vähän vanhemmalle.
Kastraation hinnaksi tulee tavallisesti noin 60 – 90 euroa eläinlääkäristä riippuen.

Leikkauksen jälkeen olisi hyvä antaa marsun herätä rauhassa valvotusti eläinlääkäriaseman heräämössä, mutta joskus eläinlääkärit antavat marsun kotiinkin heräämään. Nukutuksen jälkeen marsu on pidettävä lämpimänä ja rauhallisessa paikassa, kunnes se on täysin kunnolla herännyt. Häkin kuivikkeena on hyvä käyttää ainakin muutaman päivän ajan purujen sijasta esimerkiksi pyyhkeitä, jotka ovat lämpimiä ja pitävät leikkaushaavan puhtaana (pyyhkeet täytyy vaihtaa riittävän usein). Heti leikkauksen jälkeen marsulle ei välttämättä maistu ruoka, mutta pikkuhiljaa myös ruokahalun pitäisi palata.
Jotkut eläinlääkärit myös määräävät marsulle varmuuden vuoksi jälkihoidoksi antibioottikuurin. Kastroinnin jälkeinen varoaika on noin 3-5 viikkoa, jonka jälkeen uroksen voi laittaa yhteen naaraiden kanssa (leikkauksen jälkeen uros voi olla vielä jonkin aikaa lisääntymiskykyinen).

Toisinaan kastroinnin jälkikomplikaationa saattaa esiintyä mm. kivespaisetta, joka tavallisesti hoidetaan pois puhkaisemalla ja antibioottikuurilla.

<< Takaisin