Luvaton kopiointi kielletty!
.: copyright-merino2006:.


Marsuharrastajat.Com



Marsu ulkona


Ulkoilemaan!
Kesällä marsut nauttivat päästessään pihamaalle syömään tuoretta ruohoa. Turvallisinta on ostaa/rakentaa marsuille kunnollinen ulkohäkki. Ulkohäkiksi käy vaikka tavallisen tehdasvalmisteisen häkin yläosa ja myös taikakuutioista saa koottua oivan ulkohäkin. Jos olet kova nikkaroimaan, voit myös rakentaa häkin itse esimerkiksi puutarhakaupoissa myytävästä verkosta.



Turvallisuus ennen kaikkea
Ulkotarhan on oltava turvallinen. Marsut eivät saa päästä sieltä pakoon, eikä petoeläimet sinne sisään. Yksi huomioon otettava seikka on sijoituspaikan maanpinnan muoto. Jos alusta on kovin muhkurainen ja epätasainen, saattaa häkin ja maan väliin jäädä rakoja, joista marsu voi mahtua puikahtamaan karkuteille. Mahdollisimman tasainen maa onkin kaikkein helpoin ratkaisu tämän estämiseksi. Häkissä tulisi myös olla katto: se estää kissojen ja muiden petoeläinten pääsyn marsujen kimppuun. Yksi tehokkaimmista keinoista välttää tapaturmia on olla jättämättä marsuja pitkäksi aikaa ulos ilman valvontaa.
Ulkona ruohikon seassa saattaa kasvaa myös marsuille haitallisia, jopa myrkyllisiä kasveja. Yleensä eläimet osaavat itse melko hyvin välttää sellaisten kasvien syömistä, mutta jos haluat pelata varman päälle, kannattaa myrkyllinen kasvi nyppäistä pois marsujen aitauksesta aina kun sellaisen näet. Myrkyllisiä kasveja ovat mm. leinikit, hullukaali, hukanputki, myrkkykatko, myrkkykeiso, kielo, kultapiisku ja sudenmarja.



Käytännön seikkoja
Ulkohäkkiä suunniteltaessa/rakennettaessa on myös hyvä miettiä käytännön seikkoja, kuten häkin liikuteltavuutta ja luukun/luukkujen sijaintia. Etenkin jos marsuja on paljon, ne voivat nopeasti syödä kaiken ruohon häkin alueelta ja silloin on kätevää, jos häkin paikkaa on helppo vaihdella. Pienessä häkissä luukkujen sijainnilla ei ole niinkään väliä, mutta isommassa aitauksessa voi olla hankala ”kalastaa” marsuja, jos luukkua ei ole ennalta sijoitettu hyvin.

Valjaat
Marsuille on myös myytävänä valjaita. Itse pidän niitä hieman epävarmoina ja suosittelen mieluummin kunnon ulkotarhaa. Marsu on ruumiinmuodoltaan sellainen, että se saattaa jopa päästä valjaista irti elleivät ne ole juuri oikean malliset ja riittävän kireällä. Useat marsut eivät myöskään pidä valjaista, varsinkaan jos niitä ei ole siihen poikasesta asti totutettu. Valjaissa ulkoileva marsu on myös paljon suojattomampi kuin häkissä oleva, jos esim. peto on lähistöllä (kissa, koira, joku petolintu), vaikka ihminen olisikin siinä vieressä. Jos kuitenkin aiot hankkia valjaat eikä marsusi inhoa niitä, pihasi on suojaisa ja olet muutenkin äärimmäisen tarkkana marsusi kanssa niin mikäs siinä.

Ja lopuksi...
Keväällä marsut totutetaan tuoreeseen ruohoon vähitellen ripulin välttämiseksi ja aluksi ulkona ollaan vain lyhyitä hetkiä. Itse vien marsut ensi kertaa ulos kun ilman lämpötila on yli 15 astetta (tarkenee hyvin T-paita päällä) ja routa on varmasti sulanut maasta, jolloin nurmikolla voi itsekin istuskella. Ja muistathan, että marsuilla tulee ulkonakin olla mahdollisuus juomaan, varjoon ja suojaan.



Mukavia ja aurinkoisia ulkoiluhetkiä kaikille marsuille sekä heidän omistajilleen!


<< Takaisin