Nuha ja hengitystietulehdus:

Marsut vilustuvat melko helposti, etenkin vedossa. Vilustumiseen ja nuhaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä hoitamattomana se voi kehittyä hengenvaaralliseksi hengitystietulehdukseksi.
Hengitystietulehdus johtuu usein bakteerien aiheuttamasta tulehduksesta, joka voi äkillisesti iskeä eläimen vastustuskyvyn ollessa alhaalla esim. C- vitamiini puutteen, stressin, sairauden, ruokavalion ym. takia. Hengitystietulehdus on voinut tarttua myös jostain toisesta eläimestä.
Sairauden oireita ovat mm. aivastelu, ruokahaluttomuus, väsymys, nopeutunut/äänekäs hengitys, yskiminen sekä sierain- ja silmävuoto. Hengitystietulehduksen ollessa paha marsulla voi olla tasapainohäiriöitä (tulehdus on levinnyt sisäkorvaan). Joskus marsu saattaa myös kuolla yllättäen ilman suuria oireita.
Silloin tällöin tapahtuvasta yksittäisestä aivastuksesta ei kuitenkaan tarvitse huolestua. Joskus myös heinän tai purun pöly saattaa aivastuttaa marsua. Silloin siirtyminen vähemmän pölisevään heinään ja kuivikemateriaaliin auttaa.
Hengitystietulehduksesta kärsivä marsu on kiikutettava mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin. Siellä marsulle määrätään useimmiten antibioottikuuri. Puhdista vuotavat silmät ja sieraimet riittävän usein. Höyryhengityksellä voidaan yrittää helpottaa marsun oloa (kattilallinen kuumaa vettä häkin viereen ja lakana häkin ja kattilan päälle, tarkkaile lämpötilaa, ettei marsuille tule liian kuuma).
Ennaltaehkäiseminen on kaikkein järkevintä: oikea ruokinta, sopiva ilmankosteus ja lämpötila, puhdas häkki ja hyvä ilmankierto.