
|
Ratsastusmatka UnkarissaLähdin serkkuni kanssa Unkariin ratsastusmatkalle elokuun ensimmäisenä päivänä. Matka kesti viikon ja sinä aikana tutustuimme mahtaviin ihmisiin, ihaniin hevosiin sekä Unkarin kauniisiin ratsastusmaastoihin. Keskiviikkona käväisimme myös Budapestissa, joten pääkaupunkiakin tuli hieman nähtyä. Reissu oli kaiken kaikkiaankin aivan upea! Toivottavasti pääsen vielä toistekin tälle ihanalle matkalle :) Säät todellakin suosivat ja sinne olisi jäänyt mieluusti pidemmäksikin aikaa. Tässä hieman tekstiä matkapäiväkirjastani, josta päivien tapahtumat selviävät pääpiirteittäin. Klikkaa kuvaa saadaksesi sen suuremmaksi.
![]() Sunnuntai 1.8. Herätys klo 4.00. Lähtö tapahtui Helsinki-Vantaa lentokentältä puoli kahdeksan maissa. Lentokentällä saimme matkaliput ja menimme lähtöselvitykseen. Söimme hieman aamupalaa ennen kuin lähdimme passintarkastukseen. Katselimme hieman kauppoja, kunnes siirryimme odottamaan koneeseen pääsyä portin nro 30 tuntumaan. Pian pääsimmekin koneeseen ja niin matka Unkariin alkoi. Lento tuntui menevän nopeasti elokuvaa katsellessa. Lennolla oli myös lämmin aamupalatarjoilu. Parin tunnin kuluttua kone alkoi laskeutumaan Budapestiin. Piakkoin ikkunasta alkoi näkyä maata ja erottuipa siellä kauniin sinisenä kiemurteleva Tonavakin. Päästyämme koneesta menimme odottelemaan matkalaukkuja. Serkkuni rinkka tulikin pian, mutta oma matkalaukkuni ilmestyi vasta viimeisten joukossa. Tavaroidemme kanssa lähdettiin sitten eteenpäin ja meitä oltiinkin jo vastassa. Ja kun kaikki matkalaiset olivat koolla (kaikenkaikkiaan kuusi, minä ja serkkuni mukaan luettuna) laukut lastattiin autoon ja alettiin matkata kohti majoituspaikkaamme. Automatka sujui mukavasti maisemia katsellessa. Perille saavuttuamme istuuduimme mukavan oloisen rakennuksen tilavalle terassille ja popsimme hieman vesimeloneja. Samalla tilan omistajat kertoivat hieman yleistä asiaa matkasta ja täytimme paperille henkilötietomme. Sitten oli aika majoittautua huoneisiin. Minä ja serkkuni saimme perimmäisen, mukavan, tuulettimella varustellun huoneen. Kaikki huoneet sijaitsivat rakennuksen yläkerrassa, jossa olivat myös yhteiset suihku- ja wc-tilat sekä oleskelutila, jossa oli mm. sohvia, tv, biljardipöytä, jääkaappi ym. Vaihdettuamme hieman vaatteita lähdimme tallille tutustumaan hevosiin. Tilalla oli myös pilvin pimein strutseja ja niiden poikasia. Söimme lounaan. Lounaan jälkeen kukin kertoi vuorollaan omat ratsastuskokemuksensa ja ohjaajat ehdottivat sen mukaan sopivaa ratsua huomiselle. Minä sain Csillag - ponin. Sitten lähdimme katsomaan hevosia laitumelle. Kuljimme tallin poikki ja siellä oli neljä aivan uskomattoman ihanaa, ihmisrakasta ja leikkisää koiranpentua. Rapsuttelimme ja ihastelimme niitä hetken, kunnes lähdimme tarpomaan ruunien laitumen vastakkaiseen päätyyn jossa hevoset sillä hetkellä olivat. Laidun oli todella suuri. Hevoset olivat kauniita ja kilttejä. Ruunien puolelta matka jatkui tammojen laitumelle. Sielläkin oli toinen toistaan lutuisempia hevosia ja aikamme rapsuteltuamme lähdimme tarpomaan takaisin ruunien puolelle ja sieltä tallipihalle. Palasimme takaisin majoituspaikallemme, jossa pidimme noin puolentoistatunnin levähdys tauon ja lähdimme sitten raveihin. Matka sinne tuntui melko pitkällä ja autossa meinasin todella nukahtaa (aikainen herääminen alkoi lopultakin vaikuttaa). Perillä oli hauskaa ja tallit olivat pullollaan tyylikkäitä, komeita ja huippukuntoon treenattuja hevosia. Radalla kuvailin ohi kiitäviä ravureita. Akku loppui kamerasta tietenkin juuri ennen päivän päälähtöä. Saavuttuamme takaisin aloin jo olemaan melko väsynyt. Söimme iltapalaa, jonka jälkeen kaikki alkoivat vetäytyä huoneisiinsa. Kävin suihkussa, luin hetken ja kävin sitten nukkumaan.
![]()
![]()
Maanantai 2.8. Heräsimme n. 15 vaille 8. Söimme aamupalan ja lähdimme tallille. Haimme hevoset laitumelta ja toimme ne puomeihin kiinni harjattaviksi ja satuloitaviksi. Csillag yritti välillä näykkäistä kavioita putsatessa, mutta ratsastaessa oli ihana (mitä nyt välillä yritti potkia takana tulevaa Sinkoa)! Maastot olivat kerta kaikkiaan upeita. Ratsastuksen jälkeen otettiin ratsuilta satulat ja suitset pois. Lähdettyäni taluttamaan Csillagia pesupaikalle se alkoi piehtaroimaan. Valkoinen poni oli oikein söpön näköinen kun hiekka oli tarttunut sen hikiseen ihoon kiinni ;) Suihkuttelin sen puhtaaksi ja päästin laitumelle. Vaihdoimme ratsastusvaatteet pois ja söimme lounaan. Ruoan jälkeen lähdimme Újlengyel- kylään kauppaan. Ostimme jäätelöt ja menimme syömään ne viereisen baarin terassille. Jäätelöt syötyämme palasimme takaisin tallille. Haimme hevoset laitumelta ja satuloimme ja suitsimme ne. Tällä kertaa ratsastin Pajtilla. Se oli mukava ja tosi reipas ja vauhdikas poni. Ratsastuksen jälkeen lähdimme majoituspaikalle. Otin pienet nokoset ja söimme päivällistä. Päivällisen jälkeen istuskelimme porukalla terassilla. Sisällä katsoin serkkuni kanssa raveissa ottamiani kuvia. Käytiin nukkumaan.
![]() Tiistai 3.8. Aamupalan jälkeen lähdettiin tallille. Aamulla oli tarkoitus tehdä yksi pidempi lenkki ja lähteä iltapäivällä sitten maauimalaan. Ratsastin Csillagilla. Loppumatkasta emme voineet enää ravata tai laukata, sillä yhdellä ryhmästämme tuli selkä niin kipeäksi. Loppuvaiheilla alkoivat paikat jo puutua. Serkkuni oli ajelemassa kärryillä ja oli tullut takaisin tilalle jo ennen meitä. Söimme taas lounaan tilalla ja lähdimme sieltä suoraan kylän vaatekauppaan. Kauppa oli älyttömän pieni ja soma. Kaupassa käynnin jälkeen lähdimme maauimalaan. Siellä sitten uitiin ja otettiin aurinkoa. Takaisin tultuamme kävimme parissa baarissa. Illemmalla baarista palattuamme pelasin serkkuni kanssa biljardia. Pelin jälkeen menimme terassille istuskelemaan muiden seuraan. Terassilla lenteli monta minuuttia yksi hätääntynyt pääsky, joka loppujen lopuksi meni sentään omaan pesäänsä. Heittelimme välillä myös palloa tilan vahtikoiralle. Istuskeltiin siellä vielä vähän aikaa kunnes porukka pikkuhiljaa katosi nukkumaan.
![]() Keskiviikko 4.8. Lähdettiin aamupalan jälkeen autolla Budapestiin. Aivan ensimmäiseksi kävimme suuressa hevostarvikeliikkeessä, josta en kuitenkaan ostanut muuta kuin avaimenperän. Syötiin McDonald’sissa ja lähdettiin kaikki yhdessä Kiinantorille. Sieltä lähdimme serkkuni ja yhden ratsastusvetäjän kanssa ratikalla kohti Westendiä (kauppakeskus). Siellä sovittelimme vaatteita ja ostimmekin muutaman. Söimme vielä jätskit ja lähdimme serkkuni kanssa ensin metrolla ja sitten kävellen Tonavalle. Kuvailimme jokea aikamme ja lähdimme sitten kävelemään kohti kauppahallia. Siellä vielä kiertelimme ja ostelimme tavaroita. Pian myös muut saapuivat paikalle ja lähdimme yhdessä autolla markettiin. Sieltä ostimme evästä huomiselle yöretkelle. Samassa rakennuksessa oli myös kenkäkauppa ja ostin sieltä itselleni uudet kengät. Illalla istuimme terassilla ja juhlimme yhden paikanomistajan syntymäpäivää.
![]()
![]()
Torstai 5.8. Nukuimme hieman tavallista pidempään, sillä aamupala oli siirretty kello yhdeksäksi. Pelasimme biljardia ja pakkasimme tavarat yöretkeä varten. Lähdimme tilalle jossa söimme lounaan. Parin tunnin päästä ratsastimme kohti Mikebudaa, yöpymispaikkaamme. Ratsastin taas Csillagilla. Alkumatkalla Csillagin ohja lähti irti toiselta puolelta. Tämä tapahtui onneksi pysähdyttyämme Csillagin nykäistessä päänsä alas ja alkaen syömään, eikä esimerkiksi laukassa. Ohja laitettiin takaisin paikalleen ja matka jatkui. Matkalla serkkuani alkoi pyörryttää ja pidimme pienen huilitauon. Kännykällä ei saanut yhteyttä muuhun henkilökuntaan koska ei ollut kenttää, joten me muut lähdimme jatkamaan matkaa (yksi vetäjistä jäi paikalle serkkuni kanssa) yöpymispaikalle pyytämään jotain hakemaan serkkuni autolla. Leiripaikka oli aivan mahtava! Otimme hevosilta varusteet pois ja harjasimme ne puhtaiksi veden avulla. Söimme iltapalaa nuotion ääressä, jonka jälkeen kävimme laittamassa makuupussit ja - alustat valmiiksi pressun alle kun oli vielä valoisaa. Istuuduimme takaisin nuotion ääreen ja puhuimme niitä näitä. Pian oli niin pimeää, ettei nähnyt nenäänsä pidemmälle. Suunnistettiin Almos- hevosta kohti joka oli sidottuna pressun läheiseen puuhun ja löysimme tiemme makuupusseihin. Käytiin nukkumaan.
Perjantai 6.8. Aamulla ei olisi malttanut kömpiä ulos makuupussista, siellä oli niin mukavan lämmintä. Söimme aamupalan, laitoimme kamppeet kasaan ja lähdimme ratsastamaan takaisin tilalle. Yön aikana joku peura, villisika tai kettu oli pissannut turvaliivini päälle ( xD ). Sen jälkeen ei oikein huvittanut laittaa sitä päälle, joten nyt oli hieman vilpoisempi ratsastaa. Matkalla laukattiin kerran vähän kovempaakin. Loppumatkalla olo oli aavistuksen huono, mutta parani sitten kun sai juotua kunnolla. Otin kuvia tilan eläimistä, syötiin lounasta ja lähdettiin takaisin majoituspaikalle. Kirjoittelimme muutamalle sukulaisille kortit ja pelasimme kahden muun "matkaporukkalaisemme" kanssa ristiseiskaa. Lähdettiin hevosnäytökseen. Se oli aivan upea! Ja saimme paikassa VIP- kohtelun, pääsimme kärryajelulle ja kiertelemään talleja. Mahtavaa! Tila oli niin hieno ja iso ja hevoset olivat aivan mielettömän uljaita ja hienoja! Palattuamme näytöksestä söimme päivällisen ja pelasimme korttia.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]() Lauantai 7.8. Aamupalan jälkeen lähdettiin tallille. Tällä kertaa halusin kokeilla jotain hevosta ja niinpä ratsastin Domingolla. Ratsastimme päiväretkipaikalle, jossa söimme lounaan. Kun lähdettiin takaisinpäin, olin niin täynnä ja väsynyt että päätin jättää "turbo"-ryhmän ja siirtyä lönkyttelijöihin. Tilalla harjoiteltiin hyppäämistä hevosen selkään unkarilaisittain. Oli aivan mielettömän hauskaa! Pääsin melkein Csinosin selkään, mutta sitten voimat alkoivat loppua ja päätin kokeilla Pajtilla (se kun on poni ja matalampi). Sinne onnistuinkin itseni jotenkuten kampeamaan. Palattiin majoituspaikkaan, syötiin päivällinen ja pelattiin korttia. Kävin suihkussa ja sitten alkoi viini-arvostelu (johon itse osallistuin vain katselemalla). Maksoimme loppulaskun ja serkkuni kirjoitti vieraskirjaan. Muut lähtivät vielä baariin, mutta minä päätin jäädä pakkaamaan.
![]() Sunnuntai 8.8. Aamupalan jälkeen alettiin laukkuja pakata autoon. Otin vielä parit kuvat majoituspaikasta ja matkaporukastamme. Sitten lähdettiin haikein tunnelmin lentokentälle. Kentällä käytiin vielä yhdessä kaupassa ennen koneeseen siirtymistä. Lento sujui jälleen nopeasti ja olimme Suomessa klo 13.00. Laukut tulivat nopeasti. Hyvästelimme toisemme ja lähdimme sitten autolle.
Etusivulle |